Kyllä on minulla niskat jäykkänä,
jatkuvasta naamakirjan tuijottelusta,
pää alaspäin.
(Hassu sanonta: Niskat jäykkänä.
Onko minulla monta niskaa?)
No, se niistä niskoista.
Facebook on minun suora yhteyteni Suomeen ja suomalaisiin.
Kuin kävisi kylässä ystävällä, tai viettäisi iloisia hetkiä sukulaisten seurassa.
Mahtavaa.
Italian ja Suomen väliset kilometrit katoavat hetkessä.
On luonnollista, että kirjoitan suurimman osan kommenteistani suomeksi, koska juttelen useimmiten suomalaisten kanssa.
Jotkut italialaiset ystäväni valittavatkin minulle asiasta, koska eivät ymmärrä mitä kirjoitan.
Haluaisivat tietää mitä "puhun".
Varsinkin miespuolisten kommentit ovat huvittavia: " Leila! Kirjoita italiaksi! Facebooksivusi vilisee kauniita naisia, eikä ymmärretä kommenteista mitään!"
Vai niin.
Ette usko, miten minusta on kiva katsella kuvia lumisateesta, järvistä, tutuista teistä tai kahviloista, joissa olen aikaani viettänyt ystävieni kanssa.
Laajennan kuvaa, jotta näen, mitä ihania pullia on tarjolla myyntitiskillä.
Ja kuolailen nettiin.
Luulen, että ketään ei kiinnosta kuva Stockmannin ovesta ja roskakorista.
Minussa sekin herättää tunteita.
Mukavaa on myös se, että voin hypätä sisälle tuttujen arkielämään kommenttien kautta.
Kun painan koneesta nappulaa "tykkää", se ei ole kohteliaisuus tai tapa.
Minähän tykkään, ja kovasti tykkäänkin.
Joku on viettänyt sateisen mutta romanttisen viikonlopun kesämökillä.
Jostain on tullut äiti tai mummo.
Joltain on revennyt housut töissä.
Joku on syönyt aamupalaksi neljänviljanpuuroa.
Joku ei ole viitsinyt tehdä mitään koko päivänä.
Suomielämää suorassa lähetyksessä.
Facebookelämää?
Kiiltokuvaelämää?
Ei minusta.
Elämmekö me elämääkään ilman minkäänlaisia naamareita?
Enhän lähde kauppaankaan yöpuvussa ja tukka pystyssä.
Miksi laittaisin sellaisia kuvia naamakirjaan?
Paitsi jos välttämättä haluatte.
PS.Kuva Spoleton ravintolasta; elämästä ja nautinnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti