keskiviikko 13. elokuuta 2014

Perano? Peruna?

Perano on 1600-asukkaan keskiaikainen pikkukylä "Jumalan seläntakana", jossain kukkulalla, Abruzzon läänissä, vuorten keskellä.
Kukaan italialainenkaan ei tiedä moisesta kylästä,
saati että joku ulkomaalainen turisti eksyisi sinne.
Vai oletko kuullut jonkun suomalaisen kertovan Italianmatkastaan: "Kävin Firenzessä, Venetsiassa ja Peranossa."

Perano on saanut silti paikan sydämessäni, liekö koska perano muistuttaa perunaa ja siksi isän perunamaata, vai siksi, että vietän siellä joka kesä viikon kesäloman, siskoni Tiinan perheen kanssa.
( Kun he tulevat Suomesta lomalle Italiaan.)

Tiinan italialaismiehellä on siellä pieni "perintötalo", missä hänen äitinsä on syntynyt.
Kun laskeudut kylästä kukkulaa alas, olet Adrianmeren rannikon
turistivilinässä Vasto-nimisen kaupungin kupeessa.
Siellä riittääkin sitten hulinaa, varsinkin elokuussa, kun on italialaisten lomakuukausi.

Päivät vietämmekin "alhaalla" rannan sekamelskassa,
ottaen aurinkoa, syöden paikallisia mereneläviä ja jäätelöä,
ja meressä seisten.

Meressä seisoskelee tuhansia italialaisia vilvoittelemassa,
ja me mukaudumme joukkoon seisomaan, mumisematta.
Ei ole tilaa uida.
Paitsi jos menee uimaan ulapalle,
kauaksi rannasta.
Vaarana on vain se, että uimavahti,
bagnino, tulee nopeasti pelastamaan sinut "merihädästä".
Eivät ole italialaiset tottuneet hurjiin suomalaisiin, jotka uivat kilometritolkulla, järveä ristiin rastiin.

Iltaisin nautimme Peranon keskiaikaisista pikkukujista,
kävellen muurien välissä.
Autot on jätettävä rinteeseen
rakennetun asutuksen ulkopuolelle,
sillä kujat ovat niin kapeita, että
jos hiukan isompimahainen kääntyy yllättäin sivuuttain, niin jää jumiin.
Onneksi meillä ei ole tätä ongelmaa.
Ainakaan alkulomasta.
No, tarkastetaan asia sitten uudestaan viikon loman jälkeen.

Kylän korkeimmalla kohdalla on piazza, eli aukio,
minkä ympärillä on kunnantalo,
kirkko ja baari.
Nurkalla pikkuriikkinen komerokauppa.

Niillä selviää hyvin elämästä.
Niin hyvin, että kun tiedustelen viisikymppiseltä, kylässä kasvaneelta  mieheltä,
että mikä on kaunein merenrantapaikka alhaalla rannikolla, niin vastaa: "Vaston ranta."
Ja lisää: "Sanovat, että kaunis.
En ole käynyt."

Alhaalla laaksossa käydään ehkä vain kaupunkien kauppakeskuksissa ostoksilla, ja sitten taas takaisin Peranon omaan maapalloon.
Putin ja EU jäävät kaupungin muurien ulkopuolelle.

Komerokaupasta voi hakea maalaismunia, tai sitruunoita tarpeeseen, vaikka ihan yöpaidassa.
Kukaan ei kiinnitä siihen huomiota.
Kyllä on ihana lömpsötellä lötköshortseissa ja varvastossuissa ympäri kylää.
Lomaaaaa.

Kirkkoon peranolaiset menevät koko kylän voimin sunnuntaina, ja viikolla hoidetaan loput asiat kunnantoimistossa.
Taikka baarissa.

Baari on kylän sosiaalitoimisto, infopiste, nettilinja, kiinteistönvälitys, viikkolehti, avioliittotoimisto.
Jos tarvitset asuntoa vuokralle, baarissa tiedetään kuka vuokraa.
Jos etsit kumppania,
baarissa tunnetaan kylän sinkut.
Jos etsit työtä,
baarissa tiedetään, kuka etsii uusia työntekijöitä.
Lisäksi baarin nettiyhteys kattaa kaikki kylän talot, mutta ei yhtäkään muurien ulkopuolelta.

Mekin viemme loman lopussa,
kotiavaimen talteen baariin,
on siellä valmiina ensikesää varten.
Tai jos joku sukulainen tulee asuntoon lomailemaan, meidän poissaollessa, avaimen saa baarista.

Illat vietämmekin baarin ulkopuolella tuoleilla istuskellen,
limoncelloa nauttien,
niinkuin kaikki muutkin peranolaiset.
Lapset juoksevat riemuissaan ympäri aukiota,
murrosikäisei istuvat kirkon rappusilla supisten ja nauraen.
(Rakkausviestejä lähetellen?)

Lauantai- ilta on viikon kohokohta.
Kaiken ikäiset pukeutuvat "iltavaatteisiin" ja lähtevät kylän ainoaan pizzeriaan.
Peranolaisten tavaramerkki näkyi olevan Nomination-korut,
niitä myytiin rannallakin,
yhden lisäpalasen sai eurolla.
Halvalla menee,
ne kun olivat "oikeassa Italiassa" muotia n.15 v.sitten.
Koru saa heidät tuntemaan itsensä kaupunkilaiseksi.

Mekin menemme jokavuotiselle lauantaipizzalle.
Tarjoilija kysyy meiltä, että haluammeko talon erikoisuutta, Thomas-pizzaa.
Ja lisää: "Se on sitä mitä söitte viime kesänäkin."
Voit varmaan kuvitella,
miten meidän suut loksahtivat auki.

Taidetaan olla harvinainen turistiryhmä kyläläisten joukossa.
Epäilys heräsi,
kun joka vuosi, kun saavumme kylään,
naapuri juoksee ottamaan minusta ja siskostani yhteiskuvan.
Emme ehdi edes ulko-ovea avata,
niin on jo valokuvaaja paikalla,
kuin parempikin paparazzo.

Yöllä Peranosta on uskomaton maisema alas laaksoon,
voit nähdä kymmenien kilometrien päähän,
kaupunkien ja kylien valomerta.
Kun olisit lentokoneessa,laskeutumassa lentokentälle.

Eräänä iltana piazzalla on festa.
Aukio on täytetty pitkillä pöydillä ja penkeillä,
koko kylän väelle.
Paperilautasilta papukeittoa ja olutta mielin määrin.
Kunta tarjoaa.
Kunnanjohtaja pitää pitkän ja tylsän puheen,
jonka jälkeen vuorossa elävää musiikkia,
ja keskiyön vesimeloonia.

Kun oopperalaulajatyttö aukaisee suunsa ja alkaa laulamaan
italialaisia perinteisiä lauluja,
tunnen kylmänväreet selässäni.
Ääni ulottuu tähtitaivaaseen asti.
Ajattelen:
" Voisin asua Peranossa."

Tai ainakin viettää toisenkin lomaviikon turistina.

PS. Kuva Peranon aukion festasta.











People have read this post.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti