keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Portti

Me asumme omakotitalon yläkerrassa, jonka alakerrassa on  kauppa.
Ei mikään marketti, vaan pieni kyläkauppa, jota minä kutsun komerokaupaksi.
( Siitä postaukseni  "Komerokauppa")

Kaupan omistajat ovat Sörtsön sukulaisia, jotka asuvat tällä samalla piha-alueella uudessa omakotitalossa.
Ei mitään valittamista näistä naapureista; ystävällisiä ihmisiä, tullaan oikein hyvin toimeen keskenämme.
Mutta.
Heillä on kaksi metsästyskoiraa vapaana yhteisellä pihallamme, ja minä ja minun Maxim- koirani pelkäämme koiria.

Niinpä kun lähden kodistani johonkin,  kurkistan nurkantaakse, että koirat ovat mahdollisimman kaukana, ja otan sitten startin autolleni, kolmen metrin päähän.
Hyökkään autooni istumaan, ja vedän salannopeasti autonoven kiinni .
Eli tämä pakosuunnitelmani toimii  täydellisesti.
Ongelma onkin portilla, joka on tavallinen rautaportti, eikä mikään kauko-ohjattava , että ei tarvitse peppua nostaa autonpenkiltä.

Jos nousen autosta avaamaan porttia, koirat juoksevat välittömästi, portin kilahtaessa, tervehtimään minua.
Väittävät, että ovat kilttejä, mutta pelkooni ei järkeilyt auta.
Näen sieluni silmin, miten he haukkaavat mielellään pohjelihastani.

Huhu koirapelostani on levinnyt vähän kauemmaksikin,  joten apua löytyy,  onneksi.

Toimin näin:
Ajan autoni portin eteen.
Tööttään voimakkaasti torvea.
Kaupasta tulee omistaja juoksujalkaa, ja avaa minulle portin.
Heiluttelen  ja huutelen valkotakkiselle kauppiaalle: "Ciao ciao! Grazie!"
Minä ajan kadulle, ja kauppias laittaa portin kiinni ja juoksee takaisin kauppaan myymään salamea asiakkaille.
Sama toistuu kun palaan takaisin kotiin.

Torstai-iltapäivä on ongelmallisempi, sillä kauppa on kiinni.
Hups!
Viime torstaina kun tulin kotiin autolla, pysähdyin portin eteen ja katselin ympärilleni sormi suussa.
30-sekunttia ja naapurin rouva, joka oli kasvimaallaan kyykkimässä, aukaisi  oman elektroniikkaporttinsa ja juoksi luokseni apuun.
Hän aukaisi minulle portin ja minä kuikuilin Pandani ikkunasta: "Voi kiitos!"
Johon italialaisrouva leveästi hymyillen: "Ei mitään, kyllä tämän verran pitää auttaa naapurien kesken."
Hän selvästi nautti tilanteesta, että pääsi auttamaan minua.
Minä en olisi ollut huomaavinani naapurin tuloa moisessa tilanteessa, tai en minä olisi huomannutkaan, ei olisi tarvinnut esittää etten huomaa.

Eilen iltapäivällä olimme lähdössä Sörtsön kanssa yhdessä ruokaostoksille, joten Sörtsö sanoi:
"Mä avaan ja laitan kiinni portin, otat sitten mut kyytiin."
Saavuin autollani portin eteen.
Sörtsö aukaisi portin.
Starttasin autoni ja pyrähdin tielle, liikenteeseen.
Unohdin Sörtsön.
Jäi porttivahdiksi kotiportille.


Kuva portistamme, ystävällisen naapurin portista, ja varjossa makaavista hirmuisista koirista.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti